-S- / K-18 (yläkerrassa anniskelualue)
Ovet aukeavat 17:00, bileet jatkuvat noin keskiyöhön asti.
Liput 6e, narikka 2e (HALLOWEEN ASUN KANSSA) (liput ostettavissa ovelta, narikka pakollinen)
Liput 8e, narikka 2e (ILMAN ASUA) (liput ostettavissa ovelta, narikka pakollinen)
Annyeong!Party on k-pop -biletapahtuma, jonka ideana on tarjota jotain erityistä myös kasvavalle etelä-korealaisen musiikin fanikannalle. Kyseessä on ainoa Suomessa järjestetty etelä-korealaiseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma!
Tämän vuoden neljännet ja viimeiset Annyeong!Partyt järjestetään 29. lokakuuta Glorialla Helsingin keskustassa. Tapahtuma kulkee nimellä Annyeong!Masquerade. Partyjen teemana on ajankohtaan sopiva Halloween, jonka vuoksi myös partyjen nimi eroaa edellisistä tapahtumista.
Illan aikana DJ:t ottavat vastaan musiikkitoiveita, viralliset tapahtumakuvaajat (kuva & video) kuvaavat tapahtumaa ja täysi-ikäiset ovat tervetulleita nauttimaan vettä vahvempia juomia yläkerran puolelle!
Pyydämme, että kävijät pidättäytyvät omien juomien ja ruokien tuomisesta Glorialle ja käyttäyvät asiallisesti partyen ajan. Liian humalaiset, omia juomia tai ruokia nauttivat tai häiritsevästi käyttäytyvät kävijät voidaan poistaa tapahtumasta. Videokuvaaminen koko tapahtuman aikana on EHDOTTOMASTI kiellettyä ilman järjestäjien lupaa ja luvatta kuvaavat kävijät voidaan poistaa tapahtumasta.
Tervetuloa Annyeong!Partyihin, missä illan aikana kuullaan k-pop hittejä vanhoista hiteistä uusiin comebackraitoihin! Tule mukaan kuumimpiin k-pop -bileisiin, jossa juhlitaan koko ilta Halloweenia! Illan aikana on jälleen luvassa lukuisia tanssiesityksiä ja muuta oheisohjelmaa kuten paras asu -kilpailu!
Tapahtumaan Halloween-teemaisesti pukeutuminen oikeuttaa kahden euron alennuksen lipusta. Asuksi hyväksytään kaikki muut naamiais-/halloween asut paitsi artisticosplayt. Pelkkä asuste ei kuitenkaan ole asu eikä täten oikeuta alennusta.
Annyeong!Masqueraden virallinen Facebook-sivu. Lisätietoja tapahtumasta voi kysellä sähköpostilla katrin@jrocksuomi.fi
Kaikki oikeudet aikataulu-, hinta- ja sisältömuutoksiin pidätetään