Annyeong!Party on JrockSuomi RY:n järjestämä K-POP -biletapahtuma, jonka ideana on tarjota jotain erityistä myös kasvavalle etelä-korealaisen musiikin fanikannalle. Kyseessä on ainoa Suomessa järjestetty etelä-korealaiseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma!

Annyeong!Party järjestettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2009. Tapahtuma oli menestys ja se keräännytti ensimmäisellä kerralla Glorialle yli 200 vierailijaa! Vuonna 2010 järjestettiin kaksi seuraavaa Annyeong!Partya, toinen keväällä ja toinen kesän alussa. Molemmat tapahtumat olivat edeltäjiään menestyksekkäämpiä, ja vieraslukema hujahti neljään sataan molemmissa tapahtumissa. Saimme myös maanlaajuista tunnustusta kun Yle kävi kuvaamassa Annyeong!Party 3:ssa koostetta korealaisen musiikin rantautumisesta Suomeen.

Viime vuonna järjestettiin neljä menestyksekästä Annyeong!Partya, joista vuoden ensimmäinen keräsi 700 kävijää ja loput yli 500! Vuoden kruunasi lokakuussa järjestetty Annyeong!Masquerade.

Tämä Annyeong-vuosi lähtee käyntiin Winter Wonderland -teemaisella Annyeong!Partylla, joka pidetään jälleen Kulttuuriareena Glorialla 21.1.!

Jokaisen Annyeong!Partyn yksilölliset sivut:

 

 

       

 

       

 

       

Annyeong!Partyt muualla:

- Annyeong!Party 13.12.2009 - JrockSuomen vuosi 2009 - JrockSuomen blogi

- Annyeong!Party 13.12.2009 - JrockSuomen YouTube

- Annyeong!Party II 7.3.2010 - Annyeong!Party II - JrockSuomen blogi

- Annyeong!Party II 7.3.2010 - JrockSuomen YouTube

- Annyeong!Party III 8.6.2010 - K-pop rantautuu Suomeen - Yle.fi

- Annyeong!Party III 8.6.2010 - JrockSuomen YouTube

- Annyeong!Party IV 12.2.2011 - Interview with the Annyeong!Party osa 1 - SarangKpop.com

- Annyeong!Party IV 12.2.2011 - Interview with the Annyeong!Party osa 2 -SarangKpop.com

- Annyeong!Party IV 12.2.2011 - JrockSuomen YouTube

- Annyeong!Party V 23.4.2011 - JrockSuomen YouTube

- Annyeong!Party VI 27.8.2011 - JrockSuomen YouTube

- Annyeong!Masquerade 29.10.2011 - JrockSuomen YouTube

 

 

 

(c) JrockSuomi RY